Taikuri Riku Pajari
Taikuri Riku Pajari on vuonna 1987 syntynyt paljasjalkainen mikkeliläinen. Riku on esiintynyt taikurina vuodesta 2008 lähtien ja on sen jälkeen taikonut yli tuhannen shown kokemuksella ympäri Suomea ja myös ulkomailla.
Rikun esiintymiset on suunnattu aikuisyleisölle ja hänen esityksensä onkin tunnettu viihdyttävänä ja hämmästyttävänä taikuuden ilotulituksena.
Riku on esiintynyt niin yritysten omissa tilaisuuksissa kuin myös yksityishenkilöiden tapahtumissa. Tutuksi ovat tulleet mm. pikkujoulut, messut, avajaiset, syntymäpäiväjuhlat, häät, risteilyt, keskiaikamarkkinat, kauppakeskukset ja teatterisalit. Esiintymisiä on ollut aina pienistä olohuoneista isoihin konserttisaleihin ja laivojen yökerhoihin asti. Lisäksi Riku on opiskellut pelurihuijareiden saloja ja toiminut asiantuntijana korttihuijauksista mm. poliiseille ja pokerinpelaajille. Hän on myös kirjoittanut aiheesta artikkeleita pokerilehtiin ja antanut lausuntoja medialle. Vuonna 2016 Riku oli myös mukana Talent Suomi-ohjelmassa Nelosella.
Kaiken tämän lisäksi Riku on myös aktiivisesti kilpaillut taikureiden SM- ja PM-kisoissa sekä viihdetaiteilijoiden SM-kisoissa. Näistä kotiin viemisiksi on saatu taikureiden SM-kisojen lähitaikuussarjassa pronssimitali (2022) sekä improvisaatiotaikuuden SM-kisojen pronssimitali (2015). Vuonna 2023 taikureiden SM-kisoissa Rikulle myönnettiin erikoispalkinto komediataikuuden saralla ja myöhemmin samana vuonna ravintolataikuuden SM-kisoissa päästiin finaaliin sijoittuen lopulta neljänneksi.