Salakapakka 1920-luvun tyyliin

Salakapakka 20-luvun tyyliin saapuu ILOomme syksyllä 2025!

Sukella tunnelmalliseen iltaan jazzin, taikuuden, korttipelien ja loistavan dinnerin pariin.

Virkavallalta on pääsy kielletty.

Reitin ja koodin Salakapakkaan saavat vain harvat ja valitut.

Mukana:

Tiina Bolz

Klisee ”lauloi ennen kuin osasi puhua” pätee Tiinaan täysin. Esiintymiskokemusta on kertynyt sekä teatterin että musiikin saralla, isoilla ja pienillä areenoilla ympäri maailmaa.

Repertuaarista löytyy laaja skaala kappaleita eri musiikkigenreistä. Vuosikymmenien varrella hän on myös jakanut oppejaan eri-ikäisille laulunharrastajille ja ohjannut harrastajateatteriryhmiä.

Pauliina Hintsanen

Kokenut mikkeliläinen laulaja ja esiintyjä, jonka monipuolinen repertuaari ulottuu jazzista ja iskelmästä aina popiin ja rockiin. Hän on keikkaillut eri kokoonpanoissa tuoden yleisölleen elämyksiä intiimeistä akustisista esityksistä aina suurempiin esiintymisiin.

Hintsanen on vuosien aikana tehnyt myös lastenmusiikkikonsertteja sekä nukketeatteria. Laulukilpailut ovat tulleet myös tutuiksi vuosien varrella. Pauliina toimii myös karaoke-emäntänä sekä valmentaa laulajia oman yrityksensä kautta – aina ilolla ja ammattitaidolla.

Pauliina Hukkanen

 

Jukka Korhonen

Saksofonisti, muusikko ja musiikinopettaja äärestä laitaan. Ja tietenkin mitä mainioin salapianisti! Tuttavina vuosien varrelta teoriat, tahtipuikot, tuhannet opiskelijat ja ystävänä pohjaton rakkaus musiikin voimaan.

 

Riku Pajari

Taikuutta, komiikkaa ja korttihuijauksia yli 20 vuoden kokemuksella. Useamman kerran taikureiden SM-kisoissa palkittu paljasjalkainen mikkeliläinen esiintyjä. Koomista taikaviihdettä aikuiseen makuun!

 

Alkuperäisidea Sari Havas

Salakapakka 1920-luvun tyyliin, Show & dinner
La 29.11.2025 klo 18 show & dinner, Solistina Pauliina Hintsanen
Pe 12.12.2025 klo 18 show & dinner, Solistina Tiina Bolz
La 13.12.2025 klo 18 show & dinner, Solistina Pauliina Hukkanen
Pe 19.12.2025 klo 18 show & dinner, Solistina Pauliina Hintsanen
La 20.12.2025 klo 18 show & dinner, Solistina Tiina Bolz

LIPUT: 78€

Liput / varaukset ILOn toimistosta ke-pe klo 11-17, p. 045-174 88 84, ilo@teatteriravintolailo.fi TAI kätevästi suoraan netistä www.teatteriravintolailo.fi TAI tuntia ennen ovelta.

ESITYKSET

marraskuu la 29.11. klo: 18:00 Show & Dinner
joulukuu pe 12.12. klo: 18:00 Show & Dinner
joulukuu la 13.12. klo: 18:00 Show & Dinner
joulukuu pe 19.12. klo: 18:00 Show & Dinner
joulukuu la 20.12. klo: 18:00 Show & Dinner

Liput ILOn toimistosta:

Liput ILOn toimistosta: Show & Dinner 78€.

Toivomme, että lunastat lippusi tapahtumaa edeltävällä viikolla Ostaessasi liput nettikaupasta, hintoihin lisätään palvelumaksu.

HUOM! Meillä käyvät maksuvälineinä myös Smartum, ePassi ja Edenred.

cancel

    Kiitos, että kävit meillä!

    Haluaisimme kuulla palautteesi, jotta osaamme tarjota entistäkin upeampia elämyksiä tulevaisuudessa.

    Yhteystiedot

    Palaute