Mikko Alatalo – Maalaispojasta 50 vuotta

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta Mikko Alatalon debyyttialbumista ”Maalaispoika oon”. Levystä ja sen nimikkokappaleesta käynnistyi taiteilijan pitkä sooloura, joka kattaa satoja levytettyä laulua. Maalaispojasta 50 vuotta -kiertueella keskitytään kuitenkin debyyttilevyn kappaleisiin ja taiteilijan uran alkuvuosiin 1970 -luvulla – myöhempiä hittejä unohtamatta.

”’Maalaispoika oon’ on kuulunut tietysti aina keikkaohjelmistooni, mutta levyn muut biisit ovat jääneet paljon pienemmälle huomiolle. Tämän juhlakiertueen puitteissa on hienoa päästä tulkitsemaan myös niitä, kuten muitakin urani alkuvuosien kappaleita. Tämä levyhän toimi ikään kuin esinäytöksenä maaseudun autioitumista kuvaaviin Siirtomaa-Suomen lauluihin, jotka ovat urani pääteoksia”, Alatalo kertoo.

Mikko Alatalo on yksi maamme merkittävimmistä viihdetaiteilijoista. Hiljattain 70 vuotta täyttäneen musiikkineuvoksen mittava ura käsittää 700 levytettyä kappaletta, joista 600 on kirjoitettu yhdessä Harri Rinteen kanssa. Lisäksi takana on yli 6000 heitettyä keikkaa ja yli 50 julkaistua albumia. Taiteilija on palkittu mm. Iskelmä-Finlandialla ja nähty Vain elämää -ohjelmassa.

Mikko Alatalo – Maalaispojasta 50 vuotta

Teatteriravintola ILOssa 8.11.2024 klo 18 Show & Dinner

 

LIPUT TULEVAT MYYNTIIN HUHTIKUUN ALUSSA!!!!

 

Liput / varaukset ILOn toimistosta ke-pe klo 11-17, p. 045-174 88 84 / ilo@teatteriravintolailo.fi TAI suoraan verkkokaupasta www.teatteriravintolailo.fi / osta lippuja

  • Show & Dinner ( kolmen ruokalajin illallinen + esitys)  75€ (Ateriaosuus 43€ sis. alv 14%, esitys 32 sis. alv 10%)

Meille käyvät esityslipun maksuvälineinä myös ePassi, Smartum ja Edenred.

HUOM

Show & Dinner -iltoina ovet avataan klo 17, ruokailu alkaa klo 18 ja esitys klo 20. Nauttiessasi show & dinner paketin, olethan paikalla viimeistään klo 17.30

ESITYKSET

marraskuu pe 8.11. klo: 18:00 Show & Dinner

Liput ILOn toimistosta:

Liput ILOn toimistosta: Show & Dinner 75€.

Toivomme, että lunastat lippusi tapahtumaa edeltävällä viikolla Ostaessasi liput nettikaupasta, hintoihin lisätään palvelumaksu.

HUOM! Meillä käyvät maksuvälineinä myös Smartum, ePassi ja Edenred.

cancel

    Kiitos, että kävit meillä!

    Haluaisimme kuulla palautteesi, jotta osaamme tarjota entistäkin upeampia elämyksiä tulevaisuudessa.

    Yhteystiedot

    Palaute